Vaikuttavuuden arviointi haltuun
  • Kouluttaja: Saila Tykkyläinen

Vaikuttavuuden arviointi haltuun

Verkkokurssilla napataan vaikuttavuusajattelusta tiukka ote, ja opitaan soveltamaan vaikuttavuuden arviointimenetelmiä omaan toimintaan. Osaamiselle on käyttöä, sillä vaikuttavuus on ilmestynyt strategioihin ja yritysesittelyihin, vaikuttavuus myös ohjaa rahoitus- ja ostopäätöksiä. Vaikuttavuuden todentaminen ja siitä uskottavasti kertominen on kuitenkin kinkkistä.

Kurssi on hyödyllinen organisaatioille, tiimeille ja työpareille, jotka haluavat tuloksellisesti ratkoa yhteisiä ongelmiamme tai vahvistaa positiivisia ilmiötä ympärillään. Kurssilla opitun avulla saatte käännettyä halunne kehittää ja todentaa oman toimintanne vaikuttavuutta menestystekijäksi: entistä paremmiksi palveluiksi, vaikuttaviksi myynti- ja rahoitusargumenteiksi sekä koskettavaksi viestinnäksi.

AIKATAULU 9.9.-4.11.2019

Vaikuttavuuden arviointi –haltuun verkkokurssi on auki kahdeksan viikkoa. Sitä voi suorittaa omaan tahtiin teemoittain jaoteltujen videoiden, koulutusmateriaalien ja sähköisen työkirjan opastamana.

Osallistujille järjestetään myös aloituswebinaari tiistaina 10.8. klo 9.00-10.00.

Kurssilla käydään vaikuttavuuden arvioinnin prosessi läpi vaihe vaiheelta. Saatuja oppeja ja menetelmiä sovelletaan alusta lähtien omiin palveluihin, toimintamalleihin tai hankkeisiin. Kurssilla ei siis nuokuta teorialuentojen ääressä, vaan opitaan tekemällä. Aktiiviset osallistujat saavat kurssin kuluessa valmiiksi ensimmäisen version valitsemansa palvelun tai toiminnan vaikuttavuusmallista, mittaristosta ja tiedonkeruusuunnitelmasta.

Kurssille kannattaa osallistua porukalla, jotta työskentely tuottaa parhaan mahdollisen lopputuloksen. Aina parempi, jos saatte mukaan ihmisiä eri tiimeistä tai yksiköistä.

KURSSIN SISÄLTÖ
Verkkokurssi on jaettu alaosioihin, joihin kuuluu tiivis johdanto käsiteltävään aiheeseen, koulutusvideoita, tarvittavat työpohjat ja ohjeistetut tehtävät sekä koulutusmateriaalia opiskeltavaksi. Konkreettiset esimerkit tuovat teoriaa käytäntöön.

Kahden kuukauden kurssilla käsitellään seuraavat asiat:
• Lähtö- ja tavoitetilan analyysi, työkaluna mm. ongelmapuu-vaikutuspuu –pari.
• Toiminnanohjauksesta ja laadunvarmennuksesta vaikuttavuuteen, menetelmänä mallinnus vaikuttavuusketjun avulla.
• Vaikuttavuusmalliin liittyvien oletusten ja riskien analysointi.
• Vaikuttavuusmalliin perustuva mittaristo vaikuttavuuden kehittämiseen ja todentamiseen, työkaluina mm. Vaikutusten arviointi -kanvaasi ja mittaristopankit.
• Argumentit markkinointiin, sidosryhmäviestintään ja sisäiseen viestintään.
• Tiedonkeruusuunnitelma vaikuttavuuden osoittamiseen.

Vaikuttavuuden arviointi haltuun -kurssin sisältöjä on testattu ja kehitetty niin verkko- kuin lähikoulutuksissa. Lähestymistapaa on kiitelty konkreettisuudesta ja selkeydestä. Kurssilta saatavat menetelmät ja opit ovat siirrettävissä eteenpäin. Sähköinen työkirja sisältää työpohjat ja ohjeet, joiden avulla pystytte jatkossa kehittämään ja todentamaan muidenkin palveluiden tai toimintamallien vaikuttavuutta.

KENEN KANNATTAA OSALLISTUA?
Verkkokurssi on hyödyllinen kaikille vaikuttavuuden parissa työskenteleville ja teemasta kiinnostuneille. Kurssille kannattaa osallistua useamman ihmisen voimin, työparina tai tiiminä.

Kurssista hyötyvät etenkin:
• yhteiskunnalliset yritykset ja muut palveluiden tuottajat, jotka haluavat hioa vaikuttavuudesta kilpailuedun,
• vaikuttavia hankkeita toteuttavat organisaatiot,
• vaikuttavuutensa kehittämisestä kiinnostuneet tahot, sekä
• vaikuttavuuden perusteella palveluita ostavat ja rahoittavat toimijat.

Verkkokurssi sopii organisaatioiden johtajille ja johtoryhmille, kehitys- ja palvelupäälliköille sekä heidän tiimeilleen, vaikuttamistyön asiantuntijoille sekä yksikön johtajille. Koulutuksesta hyötyvät henkilöt, jotka työssään tuottavat tai käyttävät vaikuttavuustietoa tai suunnittelevat uusia, vaikuttavia palveluita ja hankkeita.

KOULUTTAJA
Verkkokurssin kouluttajan toimii vaikuttavuuden kehittämisen ja arvioinnin ammattilainen Saila Tykkyläinen. Saila sparraa ja kouluttaa monenlaisia organisaatioita järjestöistä yrityksiin ratkomaan yhteisiä ongelmiamme mahdollisimman tehokkaasti ja vaikuttavasti. Hänen kutsumuksensa on soveltaa ja sovittaa vaikuttavuuden arviointimenetelmiä osaksi organisaatioiden johtamista ja työntekijöiden arkea. Saila myös tekee ulkoisia arviointeja sekä jakaa tietoa, työkaluja ja kokemuksia mm. Vaikuttava Yritys -blogissaan (http://vaikuttavayritys.fi/blogi/) sekä Vaikuttava Yritys Youtube-kanavalla.

Saila on yhteiskunnallisten vaikuttavuuden keskeisiä asiantuntijoita maassamme tällä hetkellä. Viime vuosina hän on muun muassa kirjoittanut oppaita vaikuttavuuden arvioinnista sekä ollut mukana kehittämässä ja toteuttamassa useita vaikuttavuuteen keskittyviä koulutusohjelmia.

OSALLISTUMISMAKSU
Vaikuttavuuden arviointi haltuun –kurssille kannustetaan osallistumaan useamman ihmisen voimin.
Kurssin osallistumismaksu on
• 1 henkilö / organisaatio 450 euroa / henkilö (sis. alv 24%),
• 2-4 henkilöä / organisaatio 335 euroa / henkilö (sis. alv 24%)
• 5 henkilöä tai enemmän / organisaatio 300 euroa /henkilö (sis. alv 24%)

EARLY BIRD -etu! Ilmoittaudu syksyn kurssille 30.6.2019 mennessä, niin saat koodilla "KESÄ2019" -15% kurssin hinnasta.

Yleishyödyllisille yhdistyksille on voimassa erikoisetuhinnat:
• 1 henkilö / organisaatio 350 euroa / henkilö (sis. alv 24%),
• 2-4 henkilöä / organisaatio 255 euroa / henkilö (sis. alv 24%)
• 5 henkilöä tai enemmän / organisaatio 225 euroa /henkilö (sis. alv 24%)

TEKNISET LISÄTIEDOT
Osallistuaksesi verkkokurssille tarvitset vain toimivan nettiyhteyden.

Ilmoittautuaksesi koulutukseen sinun tulee rekisteröityä videokoulutus.fi -sivuston käyttäjäksi. Ilmoittautuessa voit maksaa koulutuksen heti tai vaihtoehtoisesti voit tilata laskun organisaatiollesi. Rekisteröityessä videokoulutus.fi -sivustolle suosittelemme täyttämään laskutusosoitteen rekisteröinnin yhteydessä. HUOM. mikäli sinulla on jokin alennuskoodi, niin valitse tällöin lasku ja mainitse koodi siinä. Huomioimme alennushinnan tällöin laskutuksessa.

PERUUTUSEHDOT
Voit peruuttaa kurssin maksuttomasti 2.9.2019 mennessä. Tämän jälkeen veloitamme kurssimaksun kokonaisuudessaan.

Kysyttävää? Ole yhteydessä: info@videokoulutus.fi
Hinta: 450,00 €
sis. alv 24%
Ilmoittaudu

Kouluttajat

Vaikuttava Yritys

Saila Tykkyläinen

Saila sparraa ja kouluttaa monenlaisia organisaatioita ratkomaan yhteisiä ongelmiamme mahdollisimman vaikuttavasti. "Haluan, että vaikuttavat teot saadaan käännettyä kilpailueduksi, paremmiksi palveluiksi ja koskettavaksi viestinnäksi."

Tutustu myös

Vaikutustarinalla vaikuttavuus esiin

Verkkokurssin opeilla saatte koottua vakuuttavan vaikutustarinan ja uuden menetelmän vaikuttavuuden arvioinnin työkalupakkiinne. Tilaisuuteen kannattaa tarttua, sillä tarinoiden avulla on säilytetty ja välitetty tietoa pidempään kuin ihmisillä on pysynyt kynä kädessä. Tarinat ovat myös koonneet meidät yhteen. Vaikutustarina tuo kaksi lisäelementtiä vaikuttavuuden kehittämiseen ja todentamiseen: Vaikutustarina on voimallinen väline vaikuttavuuden markkinointiin ja viestintään sekä vaikuttamistyöhön. Se kertoo nopeasti ja ymmärrettävästi, kuinka palvelunne tai toimintamallinne toimii ja vaikuttaa eri ihmisten ja yhteisöjen elämään. Lisäksi tarinan ideaa ja rakennetta hyödyntämällä saatte eri sidosryhmät mukaan tarinan tuottamiseen. >> Tutustu