Kurssi on päättynyt.
Kiitos osallistumisestasi!

Kuntayhtiön hallituksen jäsenen perehdytyspaketti

Koulutuksessa käsitellään kuntayhtiöiden johtamista koko
kuntakonsernin ja kuntayhtiöiden näkökulmasta. Koulutuksessa perehdytään uuden kuntalain tuomiin muutoksiin esimerkiksi omistajaohjauksessa, konserniohjeessa sekä tiedonsaantioikeuksiin ja
tiedonkulkuun kuntakonsernissa. Kurssilla käsitellään myös kuntayhtiön ja kunnan vastuuhenkilön vastuiden ja toiminnan eroja sekä hyvää hallitustapaa. Lisäksi kurssilla perehdytään koko konsernin ja kuntakonserniin kuuluvan yhtiön talouteen ja taloudenohjaukseen.

Kurssin teemat ovat:

- Kuntalain keskeiset muutokset ja kuntayhtiöiden asema osana
kuntakonsernia

- Omistajaohjaus sekä konserniohjeen laatiminen ja vaikutus
käytännössä

- Kuntayhtiön hallituksen jäsenen rooli ja toiminta

- Kuntakonsernin ja kuntayhtiön talous

Koulutus on tarkoitettu kuntayhtiöiden toimitusjohtajille,
hallitusten jäsenille sekä kunnan konsernijohdolle. Koulutus toimii erinomaisena perehdytyspakettina uudelle kuntayhtiön hallituksen jäsenelle.

Kouluttajana kurssilla toimii HTM, eMBA Juri Nieminen, joka on toiminut yli 12 vuoden ajan kunnanjohtajana sekä useissa kuntayhtiöissä hallituksen puheenjohtajana. Nykyisin hän toimii asiantuntijayrittäjänä Kuntavelho Oy:ssä.

Verkkokurssi on opiskelijan näkökulmasta laadittu tiivis
koulutuspaketti. Kurssi perustuu lyhyisiin videoluentoihin ja
oppimistehtäviin. Verkkokurssin hinta on vain 145 euroa (+alv 24 %)/osallistuja. Kurssin avauduttua saat kurssin materiaalin käyttöösi kokonaisuudessaan neljän viikon ajaksi.
Hinta: 179,80 €
sis. alv 24%

Kouluttajat

Hallintoakatemia

Info Hallintoakatemia


Tutustu myös