aikaa alkuun

Kuntatietoutta nuvalaiselle

  • Kouluttaja: Info Hallintoakatemia

Kuntatietoutta nuvalaiselle

Nuorisovaltuutetut edustavat kunnan nuoria kunnallisessa päätöksenteossa. Heidän tehtävänään on tuoda nuorten ääni kuuluviin ja ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin sekä vaikuttaa jo päätöksenteon eri vaiheissa. Nuorisovaltuutetulla on myös mahdollisuus nostaa pohdittavaksi aivan uusia avauksia nuorten ja koko kunnan parhaaksi.

- miten kunta toimii ja miten voin vaikuttaa?

Nuorisovaltuutetulla on luottamustehtävässään tukena koko nuorisovaltuustoryhmä ja ohjaaja. Mikäli kuntahallinto on melko vieras kenttä, siihen on mukava tutustua ja valmentautua toimintaan esimerkiksi tämän webinaarin avulla.
Koulutus on tarkoitettu nuorisovaltuutetuille ja nuorisovaltuuston ohjaajille, joille kuntahallinnon kenttä ei ole liian tuttu.

Kouluttajille voi myös ennen webinaaria esittää kysymyksiä ja toiveita sähköpostilla, ja koulutuksen aikana chatin välityksellä. Koulutukseen voi vaihtoehtoisesti osallistua haluamallaan ajalla, tilaamalla ilmoittautumisen yhteydessä tallenteen. Myös yksittäiselle ryhmään kuuluvalle nuvalaiselle lähetämme pyynnöstä tallenteen ilman lisäkustannuksia.


KOULUTTAJAT

Kouluttajina toimivat Pirjo Ala-Hemmilä ja Henri Yli-Salomäki. Pirjo ja Henri ovat perehdyttäneet nuorisovaltuutettuja kuntahallintoon ja molemmilla kouluttajilla on monipuolinen kokemus kuntien toiminnasta ja yhteinen ilo kannustaa nuoria osallistumaan ja osallistamaan muita nuoria oman kunnan toimintaan.


OHJELMA

klo 13.45 alkaen voit halutessasi testata yhteyden toimivuuden

klo 14.00 Tervetuloa kuntahallinnon koulutukseen!

- Päätöksenteon kieli - käsitteet, jotka on hyvä tuntea

- Mitä tapahtuu, missä, milloin ja miksi?

- Nuorisovaltuutetun toimintamahdollisuudet

- Yhteistyötä keiden kanssa?

- Muiden nuorten osallistaminen

- Vinkkejä muualta oman kunnan nuvalaisille

klo 16.00 Koulutus päättyy

Koulutuksen puolivälissä on noin viiden minuutin mittainen tauko.


ILMOITTAUTUMINEN

Ilmoittaudu koulutukseen viimeistään 1.6.2020.

Koulutus on etäkoulutus ja voit osallistua siihen mistä vain nettiyhteyden välityksellä. Ilmoittautuaksesi koulutukseen sinun tulee rekisteröityä videokoulutus.fi -sivuston käyttäjäksi. Ilmoittautuessa voit maksaa koulutuksen heti tai vaihtoehtoisesti voit tilata laskun organisaatiollesi.

Voit edelleen ilmoittautua koulutukseen!


RYHMÄALENNUS

Ryhmäalennus osallistujien lukumäärän perusteella:
5-9, hinta on 550 euroa (+ alv 24 %)
10-19, hinta on 1000 euroa (+ alv 24 %)
20-29, hinta on 1300 euroa (+ alv 24 %)
30-39, hinta on 1500 euroa (+ alv 24 %)
40-49, hinta on 1700 euroa (+ alv 24 %)
50+, hinta on 1900 euroa (+ alv 24 %)
Jos yli 100 osallistujaa, pyydä tarjous!

Voit kysyä lisää koulutuksen sisältöön liittyvissä kysymyksissä:

Henri Yli-Salomäki,
henri.yli-salomaki@hallintoakatemia.fi, puh. 040 528 7109

Pirjo Ala-Hemmilä,
pirjo.ala-hemmila@hallintoakatemia.fi, puh. 040 752 9719
Hinta: 192.2 €
sis. alv 24%
Ilmoittaudu

Kouluttajat

Hallintoakatemia

Info Hallintoakatemia


Tutustu myös

Uuden liikennepalvelulain vaikutukset koulukuljetushankintoihin (tallenne)

Asteittain voimaan tullut uusi liikennepalvelulaki toi muutoksia myös lakisääteisten kuljetusten hankintoihin. Lakiuudistuksen yhteydessä esimerkiksi taksitaksat poistuivat, minkä huomiotta jättäminen saattaa pahimmassa tapauksessa johtaa palveluhintojen nostoon. Koulutuksessa käydään tarkemmin läpi sitä, millaisia vaikutuksia uudella liikennepalvelulailla on julkisen hankinnan sisällön määrittelyyn. >> Tutustu

Milloin olen esteellinen kunnassa (TALLENNE)

Koulutuksessa käsitellään esteellisyyttä eli jääviyttä. Koulutuksen aikana käydään läpi sekä luottamushenkilöiden että kunnassa työskentelevien tyypillisiä esteellisyystilanteita. Lisäksi koulutuksessa käydään läpi miten esteellisyystilanteet ratkaistaan ja miten ne pöytäkirjataan. Koulutus on tarkoitettu kuntien valmistelijoille, esittelijöille ja toimielinten sihteereille. Koulutus sopii myös luottamushenkilöille, erityisesti toimielinten puheenjohtajille. >> Tutustu

Toimielimen sihteerin perehdytyspaketti (TALLENNE)

Koulutuksessa käsitellään toimielimen sihteerin työhön liittyviä asioita ja taustalla vaikuttavaa lainsäädäntöä. Käymme läpi tyypillisimpiä ratkaisuja erilaisissa kokoustilanteissa niin että varmistamme aina toimielimen kokouksen laillisuuden toteutumisen. >> Tutustu