aikaa alkuun

Hyvät etäkokoukset - puheenjohtajan roolissa

  • Kouluttaja: Info Hallintoakatemia

Hyvät etäkokoukset - puheenjohtajan roolissa

Kuntien toimielimet tulevat kokoustamaan fyysisten kokousten lisäksi etänä. Kokoukset voivat olla hybridikokouksia tai kokonaan etänä toteutettavia. Tässä koulutuksessa monimuotoistuvia kokoustilanteita puheenjohtajan roolissa. Kokoustilanteita tarkastellaan hyvin käytännönläheisesti, esimerkkien ja muun muassa ohjemallien ja vinkkien avulla. Kokouksessa jokaisen tulee pystyä osallistumaan keskusteluun ja päätöksentekoon tasavertaisesti. Lisäksi päätösten tulee olla myös muotoseikoiltaan kestäviä. Siksi onkin hyvä pysähtyä pohtimaan asiaa myös hyvien kokousmenettelyjen näkökulmasta.

Koulutuksessa käydään tiiviisti läpi kuntalain tämänhetkiset vaatimukset ja hyviä, toimivia vinkkejä etäkokouskäytänteisiin ja vuorovaikutukseen sähköisissä tilanteissa. Koulutuksessa keskitytään puheenjohtajan hyviin kokousmenettelyllisiin taitoihin sähköisessä kokouksessa.

Kaikki neljä etäkokouskoulutustamme on ryhmäilmoittautuneille katsottavissa oman valintansa mukaan. Osallistuja voi valita yhden tai vaikka kaikki neljä koulutusta oman luottamustehtävänsä ja kiinnostuksensa perusteella.

Ryhmäilmoittautuneille teemme tallenteen, jolloin webinaari on katsottavissa kunkin oman aikataulun mukaan. Myös yksittäinen osallistuja voi vaihtoehtoisesti tilata koulutuksesta tallenteen: info@hallintoakatemia.fi

Palautetta vastaavasta koulutuksesta: ”Tarpeellinen koulutus ja mukavasti toteutettu. Käsitellyt asiat olivat juuri niitä, joita nyt tarvitaankin ja joita voi heti hyödyntää.”

Kouluttajina toimivat Pirjo Ala-Hemmilä ja Tuuli Tarukannel Hallintoakatemiasta. Molemmilla kouluttajilla on kokemusta erilaisista kunnan toimielinten kokoustilanteista ja puheenjohtajana toimimisesta, siksi koulutus on hyvin käytännönläheistä.

OHJELMA:

klo 12:45 alkaen, voit halutessasi varmistaa yhteyden toimivuuden

klo 13.00 Koulutuksen avaus

- Sähköiset kokoukset ja kuntalain vaatimukset

- Puheenjohtajan oikeudet ja velvollisuudet kokouksen
johtajana

- Puheenjohtajan valmistautuminen sähköiseen
kokoukseen

- Miten varmistamme kokouksen kulun sekä yhdenvertaisen ääni- ja
kuvayhteyden kokouksen ajan?

- Kokoustilanteita: esteellisyys, äänestys ja vaali, erilaiset puheenvuorot, linjoilla pysyminen, kokouksen kulun turvaaminen ja häiriöttömyys

- Käytännön vinkkejä ja esimerkkejä

klo 14.00 Koulutuksen päätös

Ilmoittaudu koulutukseen viimeistään 8.12.2020
Koulutus toimii parhaiten Google Chrome -selaimella - älä käytä Internet Exploreria.

Ilmoittautuaksesi koulutukseen sinun tulee rekisteröityä videokoulutus.fi -sivuston käyttäjäksi. Rekisteröitymisen jälkeen pääset ilmoittautumaan koulutukseen. Pääset koulutukseen Omat ilmoittautumiset -välilehden tai vahvistusviestissä tulevan linkin kautta. Ryhmäilmoittautumisen voi tehdä myös yhden yhteyshenkilön kautta.

Voit maksaa koulutuksen heti tai vaihtoehtoisesti tilata laskun organisaatiollesi.
Hinta: 50€ (+ alv 24%)

Ryhmäalennus osallistujien lukumäärän perusteella:

7 -11, hinta on 300 euroa (+ alv 24 %)
12- 30, hinta on 540 euroa (+ alv 24 %)
31-50, hinta on 1100 euroa (+ alv 24 %)
51-75, hinta on 1850 euroa (+ alv 24 %)
76-100, hinta on 2400 euroa (+ alv 24 %)
101- 199, hinta on 3600 euroa (+ alv 24 %)
200 - , hinta on 1800 euroa (+ alv 24 %)

Lisätietoja:
pirjo.ala-hemmila@hallintoakatemia.fi 040 752 9719 tai
tuuli.tarukannel@hallintoakatemia.fi 045 612 5664
Hinta: 62 €
sis. alv 24%
Ilmoittaudu

Kouluttajat

Hallintoakatemia

Info Hallintoakatemia


Tutustu myös

Uuden liikennepalvelulain vaikutukset koulukuljetushankintoihin (tallenne)

Asteittain voimaan tullut uusi liikennepalvelulaki toi muutoksia myös lakisääteisten kuljetusten hankintoihin. Lakiuudistuksen yhteydessä esimerkiksi taksitaksat poistuivat, minkä huomiotta jättäminen saattaa pahimmassa tapauksessa johtaa palveluhintojen nostoon. Koulutuksessa käydään tarkemmin läpi sitä, millaisia vaikutuksia uudella liikennepalvelulailla on julkisen hankinnan sisällön määrittelyyn. >> Tutustu

Miten vastaan tietopyyntöön (TALLENNE)

Koulutuksessa käsitellään konkreettisesti ja käytännönläheisesti tietopyyntöön vastaamista eri tilanteissa tietopyynnön saapumisesta muutoksenhakuun saakka. Koulutuksessa mennään suoraan asiaan ja sen aikana saat vinkkejä ja toimintaohjeita tietopyyntöjen käsittelyyn, julkisuuslain vaikutuksista eri tilanteisiin ja viranomaisen tiedonantovelvollisuudesta sekä erilaisista tiedonsaantioikeuksista. >> Tutustu

Julkiset hankinnat teknisellä toimialalla (tallenne)

Julkiset hankinnat on tehtävä noudattaen kansallisia hankintalakeja ja EU:n hankintadirektiivejä. Hankinnoissa tulee noudattaa periaatteita, joilla ohjataan hankintamenettelyn etenemistä, hankinnan asiakirjojen laatimista, hankinnasta ilmoittamista ja hankintasopimuksen allekirjoittamista. Teknisellä toimialalla tehdään paljon monimutkaisia hankintoja - tämä koulutus tarjoaa tiivistetyn tietopaketin tarjouspyynnön laatimisesta hankintasopimuksen laatimiseen sekä muutoksenhakuun. Lisäksi käydään läpi esimerkkien avulla mahdollisia ongelmatilanteita. Koulutus soveltuu teknisen toimialan julkisista hankinnoista vastaaville sekä heille, jotka ovat mukana esimerkiksi valmistelevissa tehtävissä hankintaprosesseissa. Kouluttajana videotallenteella toimii Sarastia Oy:n hankintapäällikkö Riku Heino. >> Tutustu